Login to your account

Username *
Password *

SUOMALAINEN LIIKETOIMINTA TARVITSEE SOVELLUSVALVONTAA

Monessa suomalaisessa yrityksessä parhaillaan mietitään, mitä julkipilvipalvelut voisivat tarjota liiketoiminnalle, ja miten niiden käyttöön siirryttäisiin. Haastetta lisäävät yrityksen liiketoimintasovellukset ja -palvelut, jotka haluttaisiin siirtää pilvialustojen päälle. Jotta pilvipalveluista saataisiin todellista hyötyä irti, täytyy vanhat sovellukset rakentaa usein kokonaan uusiksi.

 

JULKIPILVESSÄ OLEVISSA SOVELLUKSISSA KÄYNNISTYY JA SAMMUU JATKUVASTI PIENIÄ PROSESSEJA


Pilviympäristöt ja uudet sovellusarkkitehtuurit edellyttävät sovellusten kehitykseltä, hallinnalta ja valvonnalta aivan uudenlaisia työkaluja ja toimintatapoja.
 
Suomessa erityisesti sovellusvalvonta on usein lapsen kengissä.
 
”Osa yrityksistä tuntuu jähmettyneen menneeseen aikaan, jolloin valvonnassa keskitytään lähinnä laitteisiin ja lokien seuraamiseen”, kertoo Telia Cygaten Technical Business Manager Harri Välimaa. Palveluiden digitalisoituessa pilvitapahtumien määrä kasvaa räjähdysmäisesti. ”Kukaan ihminen ei pysty valvomaan niin isoa määrää tietoa. Siksi automaatiolla on avainrooli palveluiden toimivuudessa.”
 

ÄLYPUHELIMELLA ASIOIVA ÄÄNESTÄÄ NOPEASTI SORMILLAAN


”Jossain kohdin on epäonnistuttu, jos tänä päivänä asiakas tunnistaa ongelman silloin, kun palvelu ei enää toimi. Minuutinkin mittainen palveluhäiriö voi olla yritykselle tappiollinen. Ongelmien ilmaantuessa muutamalla näpäytyksellä voi siirtyä verkkokaupasta toiseen. Asiakas ostaa tuotteen sieltä, missä palvelu pelaa”, kertoo Välimaa.
 
Yrityksillä on kuitenkin mahdollisuus valjastaa tehokkaampia keinoja sovellusvalvontaan, Välimaa huomauttaa. ”Liiketoiminnan ja IT:n välisen kuilun jatkuvasti kavetessa yritysten on tarkasteltava valvontaa uudesta näkökulmasta.”
 
Kehittynyt sovellusvalvonta on tehokas työkalu häiriöiden varhaiseen tunnistamiseen. Tekoälyn avulla ongelmia pystytään myös ennakoimaan. Kun ongelmat havaitaan ja korjataan ajoissa käyttäjät eivät ehdi edes huomata palvelun laadussa laskua.
 

JULKIPILVIPALVELUT JA SOVELLUSVALVONTA – TEHOKKAAMPAA TOIMINTAA


”Sovelluskehityksessä siirrytään vauhdilla suuntaan, jossa kehittämisen, testaamisen ja operoimisen vaiheet yhdistyvät. Sovelluksia ei hiota enää loputtomasti ennen julkaisua, koska niitä voidaan kehittää julkaisun jälkeen”, kertoo Business Manager Pekka Järvinen. ”Sovelluskehityksen näkökulmasta automatisoitu valvonta auttaa erityisesti vianmäärityksessä, jolloin voidaan kehittää entistä parempia palveluita lähes reaaliaikaisesti. Se tarjoaa edistyksellisen näkymän dynaamisiin palveluympäristöihin.”
 
Kehittyneen sovellusvalvonnan avulla kerätään dataa, automatisoidaan prosesseja ja saadaan arvokasta analytiikkaa sekä pilvissä että on-premise konesaleissa.
 
”Yritysten kannattaa miettiä, siirrytäänkö pilveen ilman uudelleen suunnittelua ns. ’lift-shift’ tyyppisesti, vai rakennetaanko sovellukset uudelleen pilveen sopiviksi. Kaikessa toiminnassa kehittyneestä sovellusvalvonnasta on hyötyä. Se mahdollistaa yhteisen näkymän eri tiimien ja toimintojen välillä, sekä auttaa tunnistamaan suorituskykyongelmia ja pullonkauloja”, kertoo Järvinen.

 

  

Haluatko lisätietoja sovellusten suorituskyvyn valvonnasta? 

OTA YHTEYTTÄ

 

 

Jatka lukemista: 

Hyvin toimiva sovellusjärjestelmä on digitaalisen palvelun elinehto

 

SOITA MEILLE

Vaihteemme vastaa ma-pe klo 8-16

+358 20 401 

Puhelun hinta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. Ulkomailta soitettaessa ko. ulkomaanpuhelumaksu.

LÄHETÄ VIESTI

YHTEYDENOTTOLOMAKE

Täytä tietosi ja otamme sinuun yhteyttä!

LAITA MEILI

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Laita meille meiliä ja palaamme asiaan!